Katusählyturnaus 2012, yleistä infoa

Kuva kesän 2009 turnauksesta

Yleisinfoa turnauksesta

Turnauspaikka: Kangasniemen Shellin piha - Kartta -

Joukkueissa saa olla maksimissaan kahdeksan pelaajaa. Pelaajien alaikäraja 15 vuotta.

Joukkueella tulee olla yhtenäinen pelipaita, numeroita ei tarvitse olla.

Kolme parasta joukkuetta ja turnauksen tehokkain pelaaja palkitaan. Lisäpalkintona voittajajoukkue pääsee kesän 2013 turnaukseen osallistumismaksutta. Tarkemmat tiedot palkinnoista julkaistaan myöhemmin.

Turnauspäivänä on saavuttava paikalle ja toimitettava pelaajalista tapahtuman järjestäjän edustajalle viimeistään puoli tuntia ennen ensimmäisen oman pelin alkua.

Jatkopeleissä tasuritilanteessa rankkarit ratkaisevat (kolme paria ja jos senkin jälkeen on tasan, jatketaan pareittain).

Järjestyslain mukaan päihdyttävien aineiden nauttiminen yleisellä paikalla taajamassa on kiellettyä ja mikäli sellaista ilmenee, joudutaan siihen puuttumaan järjestyksenvalvojien toimesta.

Yleisen turvallisuuden ja viihtyvyyden takaamiseksi pelaajien tulee olla turnausotteluissa rehdissä ja urheilullisessa kunnossa.

Pelaaminen omalla vastuulla, pelaajia ei ole vakuutettu järjestäjän toimesta.

Tiedoksi kentän reunalle: Uudet tupakointikiellot (TupL 12 §)
Tupakointi on kielletty: 8) ulkoalueilla järjestettävien yleisten tilaisuuksien katoksissa ja katsomoissa sekä muissa tilaisuuden seuraamiseen välittömästi tarkoitetuissa tiloissa, joissa osallistujat oleskelevat paikoillaan. = Eli suomeksi sanoen kessuttelu on kielletty yleisön keskuudessa, mutta kauempana, mistä savu ei kulkeudu yleisöön, ei siihen ole lain mukaan estettä. Tätäkin kieltoa joudumme nykyään tapahtumissamme valvomaan, koska olemme velvoitettuja toimimaan erilaisten meille annettujen määräysten mukaisesti.

Lisäinfoja päivitellään myöhemmin!